Huomenta/päivää/iltaa jokaiselle, missä päin maailman kukin mahtaakin sitten olla. Täällä istuskelen työhuoneen lattialla ja kirjottelen teille. Ei mulla oo mitään erityistä kerrottavaa, viimeset pari viikkoa on ollu aika tavallista, eikä mitään erityistä oo sinänsä tapahtunut, mut ajattelin, että olis kerrankin kiva kirjottaa ilman, että on kauhea litania asioita kerrottavana ja selitettävänä. Off we go, siis.
On siis ollu jollain tasolla rennommat pari viikkoa tässä, toisaalta taas ei. Ei oo ollu hulluna tekemistä, ei kyllä tylsääkään, mutta siis on ollu periaatteessa kaks vapaata viikonloppua, mitä nyt on ollu veljen baseball-pelejä ja tämmöstä, joissa oon käyny. Siskokin oli tosiaan collegesta spring breikillä viime viikon, niin tuli aika paljon sen kanssa tehtyä kaikkea. Mut nukuttua ei kyllä silti oo tullu tarpeeks, ja koulussa on ollu aika paljon tekemistä nyt viimeviikkoina, mikä on vieny suuren osan mun energiasta. Oon myös alkanu treenaamaan, kuntopyöräilyä ja kaikenlaisia kuntopiirejä jne, koska on vähän jääny ne, ja ois kiva taas urheilla ihan vaa huvin vuoks ja lähtee vaik lenkille ilman, et kuolen. :D Mut tosiaan, semmosta oon puuhaillu viimeset pari viikkoa. Ens viikon jälkeen alkaa Spring break, pitkäperjantai ja sit koko seuraava viikko lomaa, mikä kyllä sopii mulle ! Kaverin synttärit, shoppailua ja paljon nukkumista luvassa, eli toivottavast ihan mukava loma tulos. Haluun vaa rentoutuu, kun lomaa oli viimeks tosiaan joulun aikoihin.... Että joo, olkaa te siellä Suomessa ilosia hiihtolomasta. :D
Henkisesti on ollu vähän sekavat tunnelmat tässä viimeviikkoina. On enää vähän päälle kolme kuukautta jäljellä täällä, ja en oikeen tiedä mitä aatella. Tuntuu, että se lähtö on toisaalta tosi lähellä, mutta sit toisaalta ihan forever away. Oon yrittäny kuvitella, et millasta se on, ja miltä musta tuntuis, miettiä et se on ehkä samanlaista kuin Suomesta lähtö, mut tiiän, etten pysty sitä mielessäni kuvittelemaan. Se ei tuu olemaan samanlaista kuin Suomesta lähtö; Suomesta lähtiessä tiesin palaavani, tiesin sanovani hyvästit vaan väliaikaisesti, vaan vuodeksi. Mutta täältä lähtiessä en voi tietää, milloin palaan. Tiedän, että haluun palata, mutta en voi tietää milloin, tai että tuleeks se koskaan tapahtumaan. Ja en tosiaan ees haluu kuvitella vielä, miltä tuntuu sanoa hyvästit ihmisille, joista on tullu tosi läheisiä, varsinkin mun perheelle, kun ei tiedä, milloin seuraavan kerran näkee. Myönnän, että mua itkettää jo ajatuskin.
Toisaalta kaipaan Suomeen. Kaipaan Suomen ihmisiä, luontoa ja Helsinkiä. Mä kaipaan kaupungin hälinää, kesää, juhlia ja lukiota (!). Mä haluan palata, ja mun täytyy. Mä ootan niin sitä hetkeä, kun nään kaikkia mun ystävät ja perheen taas. Pääsen halaamaan kaikkia ja juttelemaan kasvotusten. Pääsen kävelemään Helsingin halki keskellä kesäyötä parhaiden kavereiden kanssa ja vaan nauttimaan sen kauneudesta. Pääsen istumaan tylsillä lukion tunneilla ja nuokkumaan. Ja vaikka mitä muuta. Suomen kesä. Se on jotain huippua, ja sitä mä ootan. Haluisin sen oikeastaan tänne jo nyt. Mut toisaalta en ikinä. Hämmentävää ja vaikeeta.
Tää on varmasti se vaikein osa tästä vuodesta. Lähteminen ja hyvästit. Osa musta jää tänne, palanen, jonka voin saada takas vain palaamalla. Tää on mun toinen elämä, ihan kuin toinen maailma melkein. Eikä näitä kahta maailmaa voi millään yhdistää täysin, vaikka mä kuinka haluaisin. Ja se on se, mikä mua surettaa.
Mutta turha mun on lähtöä liikaa murehtia. Se tulee, kun on tullakseen, enkä mä voi tehdä asialle mitään. Mutta mitä mä pystyn tehdä, on elää hetkessä ja nauttia siitä ajasta, joka mulla on täällä jäljellä. Mä haluan keskittyä siihen, mitä mulla on nyt ja sama pätee sitten, kun olen takaisin Suomessa. Suomen kesä odottaa kyllä mua, mun ei tarvii kiirehtiä sinne vielä.
Take care darlings,
Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti